Hyppää sisältöön
Pasta alla Puttanesca

Pasta alla Puttanesca

Pasta alla Puttanesca on laiskan herkkusuun unelma. Pasta saa herkullisen makunsa mm. tuoreista tomaateista, valkosipulista, anjoviksesta, chilistä ja oliiveista. Katso myös muut herkullisen helpot pastareseptit.

Kananmunaton
Laktoositon
Alle 30 min
4
Ainesosat
800 g tomaatteja (mahdollisimman kypsiä)
¾ dl rypsiöljyä
4 valkosipulinkynttä murskattuna
4 anjovisfilettä (tai sardellia jos on saatavilla)
2 dl (kalamata) oliiveja
¾ dl kapriksia
1 tl chilihiutaleita
¾ tl suolaa
ripaus sokeria
1 ½ l vettä
1 tl suolaa
280 g Torino Kauraspagettia
Lisäksi
persiljaa ja parmesaania
Valmistusohje
  1. Kuutioi tomaatit isoiksi paloiksi.
  2. Kuumenna öljy pannulla ja kuullota hienonnettua valkosipulia ja anjovisfileitä hetki.
  3. Lisää tomaatit, oliivit ja kaprikset.
  4. Mausta chilillä, suolalla ja sokerilla. Anna kastikkeen keittyä kasaan pastan kypsyessä.
  5. Keitä pasta al denteksi suolalla maustetussa vedessä.
  6. Sekoita valutettu pasta kastikkeen joukkoon.
  7. Annostele lautasille ja lisää päälle silputtua persiljaa ja raastettua parmesaania.

Haku