Hyppää sisältöön

Torino on hyvä valinta

Tiesitkö, että Torinon pastat valmistetaan Raisiossa?

Kotimainen merkki

Tiesitkö, että Torino makaronit ja kuviopastat valmistetaan Lounais-Suomessa, Raisio-konsernin hiilineutraalia energiaa käyttävällä tehdasalueella? Torino työllistää Suomessa paitsi tuotannon myös raaka-aineiden osalta, sillä Torino-pastat sisältävät pastan koostumuksen kannalta keskeisen durumvehnän lisäksi kotimaisia viljoja.

Laadukasta pastaa kotimaisesta viljasta

Kansainväliset pastanvalmistajat valmistavat pastansa yleensä pelkästä durumvehnästä, joka vaatii kasvaakseen lämpimämmän ilmaston kuin mitä Suomessa on. Durum on tavallista vehnää proteiinipitoisempaa ja siten se tuo kuivattuun pastaan hyvän rakenteen. Me Suomessa osaamme tehdä laadukasta, ammattikeittiöidenkin vaatimukset täyttävää pastaa yhdistämällä durumin kotimaiseen vehnään ja sekoittamalla joukkoon vielä kauraa tai ruistakin. Näin olemme saaneet nostettua tuotteidemme kotimaisuusastetta ylöspäin ja saaneet niistä myös ravitsemuksellisilta arvoiltaan rikkaampia. Lähes kaikki pastamme ovat runsaskuituisia.

   

Arvostamme kotimaista alkuperää

Kotimaiset viljat ovat Raision tärkeimpiä raaka-aineita ja olemme yksi Suomen merkittävimmistä viljan ostajista ja käyttäjistä. Viljanhankinta perustuu Raision ja viljelijöiden toimivaan yhteistyöhön ja sopimusviljelyyn, ostamme viljan suoraan viljelijöiltä. Noin 97 prosenttia käyttämästämme viljasta on kotimaista. Vuonna 2022 vain pastatuotteisiin tarvittu durumvehnä oli ulkomaista.
Kaikki Torino makaronit ja kuviopastat täyttävät joko Avainlipun tai Hyvää Suomesta -merkin kotimaisuuskriteerit. Kotimaisen vehnän lisäksi käytämme tuotteisiimme myös kotimaista kauraa ja ruista. Ne antavat pastalle sekä väriä että viljaisaa, täyteläistä makua.

Terveellinen

Kaikki Torino kuviopastat ovat runsaskuituisia. Pastojen raaka-aineina suosimme ravintorikkaita tummia jauhoja ja täysjyvää sekä myös kauraa ja ruista. Makaroneistamme runsaskuituisia ovat Torino Täysjyvämakaroni sekä Tumma makaroni. Myös aterianlisäkkeinä käytettävät Täysjyväohra ja Ohrahelmi sisältävät runsaasti kuitua.

Kaikille runsaskuituisille Torino-tuotteille on myönnetty Sydänmerkki osoituksena terveellisemmästä vaihtoehdosta tuoteryhmässään.

Mitä eroa on tummalla ja täysjyvällä?

Täysjyväjauho sisältää jyvän kaikki osat. Jauhatuksessa jyvästä ei ole poistettu mitään eikä siihen ole lisätty mitään. Kaikki ravintoaineet säilyvät kuten ne ovat vehnän jyvässä, eli mukana ovat ydinosa, alkio ja lesekerrokset.​

Tumma jauho on jyvän välikerrosta, eli siinä on osa alimmista kuorikerroksista (leseestä) ja aleuronikerrosta, mutta ei alkiota. Tummassa jauhossa on ”konsentroituna” jyvän ravintorikkaus. Siksi siinä on täysjyvää enemmän mm. proteiinia, kivennäisaineita ja B-ryhmän vitamiineja.

Miksi täysviljaa ja kuitua?

Tiesitkö, että yli kaksi kolmasosaa suomalaisista saa ruokavaliostaan liian vähän hiilihydraatteja ja kuitua? Suurimmalla osalla meistä ei siis ole tarvetta rajoittaa hiilihydraattien määrää ruokavaliossa, vaan päinvastoin. Määrän lisäksi kannattaa kiinnittää huomio myös hiilihydraattien laatuun. Täysjyvävilja sisältää runsaasti kuitua ja sen ravintoainetiheys on suurempi kuin valkoisen viljan. Runsaskuituiset viljatuotteet eivät siis yleensä sisällä turhaa energiaa, mutta tuovat mukanaan monia elimistölle hyödyllisiä yhdisteitä, kuten vitamiineja ja kivennäisaineita. Ruokavalion kuitupitoisuus onkin hyvä mittari kertomaan ruokavalion terveellisyydestä muutoinkin.

Kuidulla on monia hyödyllisiä vaikutuksia elimistöön, mm. vatsan hyvinvointiin. Vaikka kuituyhdisteet eivät imeydy ohutsuolessa, on kuidulla iso merkitys suoliston toiminnan kannalta. Runsaskuituisia viljavalmisteita suosimalla on helppo lisätä päivittäisen ruokavalion kuitumäärää. Lisää tietoa terveellisestä ruuasta ja kuiduista löydät esimerkiksi Sydänliiton sivuilta: sydan.fi/sydantietoa/ruoka-ravitsemus/

Lähteet: FinRavinto 2017 -tutkimus ja Terveyttä ruoasta – suomalaiset ravitsemussuositukset 2014

Päivittäiseksi kuidun saanniksi suositellaan 25-35 g. Nykyisin miehet saavat keskimäärin 22 g ja naiset 20 g kuitua päivässä.

Esimerkiksi yhdestä annoksesta Torino Ruispastaa saa 6,3 g kuitua eli noin viidenneksen päivän kuitutarpeesta.

Hiilineutraali energiatuotanto

Torino on osa Raisio-konsernia. ”Terveyttä maapallolle” on osa Raision tarkoitusta ja se ohjaa meitä huomioimaan ympäristövaikutukset kaikessa toiminnassamme. Keskitymme erityisesti tuotannon hiilineutraaliuteen sekä materiaali- ja energiatehokkuuteen.

Torino makaronit ja kuviopastat valmistetaan Raision hiilineutraalia energiaa käyttävällä tehdasalueella. Hiilineutraali energiatuotanto tarkoittaa tuotantoa, joka ei lisää hiilidioksidin määrää ilmakehässä eikä siten lämmitä ilmastoa.

Torino ohratuotteet valmistetaan Nokialla sijaitsevassa myllyssä, jonka vuonna 2021 valmistunut uusi lämpölaitos käyttää polttoaineenaan myllyn tuotannossa syntyviä sivujakeita. Se vähentää muualta kuljetettujen polttoaineiden tarvetta.

Lue lisää Raision vastuullisuudesta

Kierrätettävät pakkaukset

Kuluttajat toivovat ympäristöystävällisiä ja helposti kierrätettäviä tuotepakkauksia – tyhjät Torino-pussit sopivat muovinkierrätykseen ja kotelot kartonkikeräykseen. Ohrakoteloiden valmistuksessa käytetään PEFC-sertifioitua kartonkia, eli materiaalissa käytetty puu on peräisin kestävästi hoidetuista metsistä ja valvotuista kohteista. Tavoitteemme on jatkuvasti vähentää pakkausmuovin määrää ja pitkän aikavälin tavoite on luopua kokonaan muovipakkauksista.

Haku