Hyppää sisältöön

Mansikka-halloumi-pastasalaatti

Herkullinen pastasalaatti syntyy Torino Kaura-pastasta, tuoreista mansikoista ja halloumista. Pastasalaatti on helppo ja nopea valmistaa lounaaksi tai välipalaksi.

Kananmunaton
Alle 60 min
4-6 hengelle
Ainesosat
1 ½ l vettä
1 tl suolaa
5 dl Torino Kaura pastaa
Kastike
¾ dl sitruunaöljyä
1 ½ rkl makeaa sinappia
mustapippuria ja suolaa
Lisäksi
200 g pakasteherneitä
250 g halloumia
250 g tuoreita mansikoita
50 g kuorittuja pistaasipähkinöitä
tuoretta basilikaa
Viimeistelyyn
balsamicosiirappia
Valmistusohje
  1. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Huuhtele kylmällä vedellä ja valuta.
  2. Sekoita kastikkeen aineet hyvin keskenään. Lisää kastike pastan joukkoon, mausta pippurilla ja suolalla. Anna maustua muutama tunti tai yön yli. Ota herneet sulamaan.
  3. Murenna halloumi pienehköiksi paloiksi ja kuivaa hyvin. Paista juustopalaset kuumassa öljyssä kauniin ruskeiksi. Siirrä palat jäähtymään.
  4. Puolita tai viipaloi mansikat.
  5. Kaada puolet pastasta tarjoiluastian pohjalle, ripottele päälle puolet herneistä, mansikoista, pähkinöistä ja basilikan lehdistä. Kokoa toinen kerros samoin.
  6. Viimeistele balsamicosiirapilla.

Kommentointi

  1. Kesä 2021 sanoo:

    Ihanan makuinen ja kaunis salaatti.

    1. Torino Koekeittiö sanoo:

      Kiitos palautteestasi! Herkullisia hetkiä Torino-reseptien parissa.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Haku