Hyppää sisältöön
Peltiruoka

Peltiruoka

Torino tekee yhteistyötä Vennerin kanssa ja kyseinen resepti on osa Venner-ruokalaatikkoa.

Kananmunaton
Laktoositon
Maidoton
Vegaaninen
Alle 60 min
Ainesosat
1 sipuli
600 g perunaa
½ rs herkkusieniä
3 porkkanaa
¼ kukkakaali
2 dl Torino Ohrahelmeä
1 ½ kasvisliemikuutio
n. 1 dl oliiviöljyä
1 prk vaaleita papuja
75 g tomaattipyrettä
1 tl suolaa ja mustapippuria
Valmistusohje
  1. Lämmitä uuni 175 asteeseen.
  2. Kuori ja paloittele sipulit, perunat, sienet ja porkkanat kuutioiksi. Leikkaa kukkakaali pieniksi palasiksi. Vinkki: voit myös halutessasi pestä porkkanat ja syödä ne kuorineen.
  3. Valmista ohra pakkauksen ohjeen mukaan ja lisää mukaan 1 ½ kasvisliemikuutiota.
  4. Lisukkeen valmistuessa laita perunat uuniin: ripottele päälle haluamiasi mausteita sekä reilusti öljyä. Paahda noin 10 minuutin ajan.
  5. Perunoiden paahtuessa huuhtele pavut ja valmistele kastike kulhossa: sekoita 3 ruokalusikallista oliiviöljyä, hyppysellinen suolaa, mustapippuria, tomaattipyre, sekä muita mausteita makusi mukaan.
  6. Sekoita pavut, sienet, porkkanat sekä kukkakaalit kastikkeen kanssa ja lisää ne uunipellille perunoiden kanssa. Lorauta vielä noin 2 ruokalusikallista oliiviöljyä päälle.
  7. Paista noin 10-15 minuutin ajan, kunnes perunat ovat pehmeitä ja kasvikset sopivan rapsakoita.
  8. Ota pelti pois uunista ja tarjoile peruna-kasvissekoitus papujen, lisukkeen ja öljyn kanssa.

Katso Vennerin kokkausvideo tästä alta! Voit myös katsoa videon täältä.

Kommentointi

Reseptillä ei ole kommentteja.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Haku