Hyppää sisältöön

Leipäjuustoa ja savuhärkää pastapedillä

Tämä näyttävä ja herkullinen ruoka on hyvä valinta mihin tahansa juhlapöytään.

Kananmunaton
Yli 60 min
4-5 hengelle
Ainesosat
1 ½ l vettä
3 dl Torino Kaura pastaa
Marinadi
½ dl rypsiöljyä
2 rkl valkoista balsamiviinietikkaa
1 rkl appelsiinimehua
1 rkl hunajaa
½ tl suolaa
½ tl rouhittua mustapippuria
1 valkosipulin kynsi murskattuna
1 jääsalaattia
½ punainen paprika
½ prk persikoita sokeriliemessä
200 g leipäjuustoa
50 g viipaloitua härän savufileetä tai kylmäsavuporoa
Koristeeksi
kirsikkatomaatteja
Valmistusohje
  1. Lisää kiehuvaan veteen pasta. Sekoita kerran kiehumisen alkuvaiheessa. Keitä noin 5 minuuttia. Kaada kypsä pasta siivilään ja huuhtele kylmällä vedellä. Valuta hyvin.
  2. Sekoita marinadin aineet keskenään ja lisää ne pastan joukkoon. Anna marinoitua kylmässä muutama tunti.
  3. Suikaloi salaatti. Kuutio paprika, valutetut persikan puolikkaat sekä leipäjuusto. Puolita kirsikkatomaatit.
  4. Vuoraa laakea tarjoiluastia salaatilla. Asettele päälle marinoitu pasta, paprika, persikka ja leipäjuusto. Kääri savufileeviipaleet ruusukkeiksi salaatin joukkoon ja koristele pinta kirsikkatomaateilla.
    Salaatti sopii sekä alkupalasalaatiksi että ruokaisaksi iltapalasalaatiksi.

Kommentointi

Reseptillä ei ole kommentteja.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Haku