Hyppää sisältöön

Piccolo-vuohenjuustolasagnette

Lasagne Piccolo -pastasta valmistetun lasagneten kruunaa täyteläinen vuohenjuusto. Herkullista!

Kananmunaton
Yli 60 min
4-5 hengelle
Ainesosat
200 g tuoretta tai pakasteparsakaalia
2 sipulia
½ kesäkurpitsa
1-2 rkl Sunnuntai Juokseva Rypsiöljyvalmistetta
1-2 valkosipulin kynttä
2 rkl Sunnuntai Erikoisvehnäjauhoja
5 dl vettä
1 ½ kasvisliemikuutiota
2 dl ruokakermaa
150 g vuohenmaitojuustoa
1 ½ tl basilikaa
¼ tl rouhittua mustapippuria
½ tl suolaa
½ ps Torino Täysjyvä Lasagne Piccoloa
Pinnalle
juustoraastetta
Valmistusohje
  1. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
  2. Jos käytät tuoretta parsakaalia, leikkaa kannat pieniksi paloiksi ja lohko kukinnot pienemmiksi niin, että ne säilyvät kokonaisina. Keitä vedessä melkein kypsiksi (3-5 minuuttia) ja valuta. Pakasteparsakaalia ei tarvitse keittää.
  3. Hienonna sipulit. Leikkaa kesäkurpitsa pitkittäin neljään osaan ja viipaloi.
  4. Kuullota sipulit Sunnuntai Juoksevassa kattilassa. Purista joukkoon valkosipulinkynnet.
  5. Sekoita joukkoon jauhot, kaada päälle vesi ja lisää liemikuutiot. Kiehauta. Lisää kerma ja vuohenjuusto. Kuumenna sekoittaen, kunnes juusto on sulanut. Lisää kesäkurpitsat, parsakaalit ja mausteet.
  6. Mittaa raaka pasta voideltuun uunivuokaan (noin 2 l). Kaada päälle kuuma kastike ja sekoita varovasti. Ripottele pinnalle juustoraastetta.
  7. Kypsennä uunin keskitasossa noin 30 minuuttia. Ota vuoka uunista. Anna ruoan vetäytyä 10-15 minuuttia ennen tarjoilua.

Kommentointi

Reseptillä ei ole kommentteja.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Haku