Hyppää sisältöön

Valkosipuli-herkkusienipasta

Nopeasti valmistuva herkkusienipasta saa makua muun muassa valkosipulista ja fetajuustosta.

Kananmunaton
Alle 30 min
2-4 hengelle
Ainesosat
4 valkosipulinkynttä
200 g tuoreita herkkusieniä
1 persiljaa ruukku
¾ dl sitruunaöljyä
½ tl suolaa
ripaus sokeria
reilusti mustapippuria
100 g fetajuustoa
Pasta
2 l vettä
1 tl suolaa
7 dl Torino Kaura pastaa
Viimeistelyyn
chilihiutaleita
sitruunaöljyä
Valmistusohje
  1. Kuori valkosipulinkynnet ja leikkaa ne ohuiksi viipaleiksi.
  2. Puolita herkkusienet ja leikkaa lohkoiksi.
  3. Silppua persilja.
  4. Kuumenna paistinpannussa sitruunaöljy. Ruskista herkkusienet, lisää joukkoon valkosipuliviipaleet ja jatka ruskistamista, mutta varo polttamasta valkosipuleja.
  5. Sienien ruskistuessa keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan.
  6. Kaada valutettu kuuma pasta paistinpannulle. Mausta suolalla, sokerilla ja pippurilla. Kääntele joukkoon persiljasilppu ja murustettu feta.
  7. Annostele kuumille lautasille. Ripottele pinnalle chilihiutaleita ja viimeistele sitruunaöljyllä.

Kommentointi

Reseptillä ei ole kommentteja.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Haku